Kevyt

Älä vie minua enää mihinkään

Jätä tänne

Olemaan

Se, mitä oikeasti olen

Sattumalta satutettu

 

Turhan paljon kestettävää

Ja kuitenkin minulle niin helppoa varmaan – sanovat

 

Ripustaudun johonkin kahdella kädellä

Ohutta, vaaleaa kangasta kallion reunalla

Tuhansien metrien tipahdus

Sumun höyhenten peittämään laaksoon

En se ole minä, joka tippuu

Minä olen jo lintuna

Valkoinen lippu

Sodassamme sylki toistemme kasvoilla

Huusimme kurkkumme riivinrautoina

Rauhan aikana kuuntelit ääniä raollaan olevasta ikkunasta

Katseesi oli ikkunassa, ei minussa; ei ilman tappelua

Ikkunasta tuleva viileän raikas ilma tuntui minulle viimalta

Kävin pesemässä kasvoni

Riisuuduimme aseista

Nostin valkoisen paitani levon merkiksi ilmaan

Tulimme yhtä

Kunnes taas tuli sota

Olimme jollain samalla rintamalla

Mutta eri puolilla

 

Sitten sotakin loppui

”Vihdoin ja viimein”, sinä sanoit

Ja kävelit rintamalta

Maaliskuu

Kainalokarvojeni sänki kosketti ihoasi,

ja ruumiisi värähti.

Säikähdit, ettei kaikki ole enää hallinnassasi.

Ostit minulle jouluna sheiverin, jolla sittemmin

ajoin yöllä nukkuessasi sääreesi irokeesin.

Lähdit helmikuussa.

Vaeltelen asunnossamme.

Juon lähikahviosta haettua cappuccinoa.

Ajattelen sinua.

Käyn paskalla.

Juon cappuccinoa.

Ajattelen – jos olisimme vielä;

minä joisin cappuccinoa,

ja sinä olisit paskalla.

Nyt juon cappuccinoa

ja ajattelen:

Paskat siitä.

 

Syljet pituutta

Sinun virkkeesi minun lauseessani

Älä juokse pois

Ole – kuu sarastaa

Laukun punainen hihna kiristää

Syljet pituutta

Minä en väisty

Katkeroidu rauhassa

Elämä on lyhyt

 

Sinun kasvojesi pituus minua häiritsee.

KuusiaKoivujaLehmuksia

Kuusia,

koivuja,

lehmuksia,

mutta yhtä en näe.

 

Missä metsä,

missä sinä.

Eksyksissä jossain,

ja johonkin olen.

 

Kuuset kerkoilla,

koivuilla korvat.

 

Tässä reuna, tuossa pelto.

Löytynyt jossain, hävinnyt jostain.

 

Tulin kotiin, omenat kypsyneet.

Haukkaan omenaa, mietin – missä sinä.